Close
Punk rock bändit Suomessa

Punk rock bändit Suomessa

Punk rock saapui Suomeen 70-luvun loppupuolella muun maailman punk virran mukana. Vaikka sen varsinainen kulta-aika elettiinkin sen saapumisen jälkeisinä vuosina, elää Suomessa edelleen melko aktiivinen underground punk rock skene. Suomen kieli sopii hyvin punk musiikkiin, se antaa sille hyvin omanlaatuisen ja vahvan tuntuman. Kieli kuulostaa myös hyvältä muutenkin usein aggressiivisessa meiningissä soitetussa punkissa.

Suomen punk rock bändit ovatkin saavuttaneet menestystä hyvin myös ulkomailla. Erityisesti Etelä-Amerikassa suomalaista punk musiikkia arvostetaan paljon alan piireissä. Vaikka sanoja ei ymmärtäisikään, niiden sanoma ja vahva tunne välittyy hyvin suomeksi laulettuna. Punk rock bändit Suomessa eivät yleensä laula edes muilla kielillä, vaan suomea suositaan sen sopivuuden takia.

Kun punk saapui Suomeen, sillä oli samanlainen vaikutus, kun muuallakin maailmassa. Legendaarisen Sex Pistolsin oli tarkoitus esiintyä Suomessa vuonna 1978, mutta heidän pääsynsä maahan evättiin. Helsingin Sanomat oli aikaisemmin kirjoittanut hyvin kritisoivan artikkelin bändistä ja tämä vaikutti paljon heidän mahdollisuuksiinsa päästä Suomeen. Suomalaiset punk fanit olivat tästä raivoissaan.

Se sai samalla aikaan punkin vielä nopeamman nousun Suomessa. Bändejä alkoi syntyä lisää ja biisejä tehtiin paljon. Se oli ikään kuin mielipiteen ilmausta ja vastarintaa sille, että Sex Pistolseja ei päästetty esiintymään Suomeen. Suomen ensimmäinen punk levytys oli Briardin I Really Hate Ya. Bändissä soitti kuuluisia nimiä kuten Andy McCoy ja Pete Malmi.

Punk bändejä syntyi paljon erityisesti 70- ja 80-lukujen taitteessa. Pelle Miljoona, jota pidetään myös suomalaisen punkin kummisetänä, alkoi levyttää paljon ja innosti monia nuoria perustamaan lisää punk bändejä. Monet tämän aikakauden bändeistä jäivät elämään, keikkailivat pitkään ja saivat jopa kansainvälistä mainetta. Näistä tunnetuimpia olivat Eppu Normaali ja Hassisen Kone.

Kuuluisia bändejä

Kuuluisia bändejä

Rattus kuului myös joukkoon menestyneitä suomalaisia punk rock yhtyeitä. Se perustettiin Vilppulassa vuonna 1978 ja teki todella maineikkaan uran punk skenellä ympäri maailmaa. Se hajosi kymmenen vuoden päästä perustamisestaan, mutta koottiin taas myöhemmin yhteen ja bändi keikkailee tänäkin päivänä. Se on saavuttanut kunnioitettavaa mainetta punk piireissä ympäri maailmaa, vaikka sen menestys Suomessa onkin vähemmän tunnettua.

Kaaos oli menestyksekäs punk bändi Suomessa, vaikka se ei olemassaolonsa aikana ehtinytkään julkaista kovin montaa albumia. Sen monet biisit ovat kuitenkin muodostuneet punkin klassikoiksi Suomessa. Terveet Kädet on soittanut punkkia jo yli 40 vuotta ja loppua ei näy, vaikka välillä bändi jäikin jo tauolle. Sillä on maailman punk piireissä todellisen legendan maine. Jopa monet tunnetut muusikot ovat maininneet bändin yhdeksi esikuvakseen ja inspiraation lähteekseen.

Appendixin alkuperäiskokoonpanossa soitti myös myöhemmin Yöstä tutut Olli Lindholm ja Juha Rauäng. Bändi pääsi tekemään monia ulkomaan kiertueita ja se tunnetaan erittäin hyvin punk piireissä ympäri maailmaa. Sen kokoonpano on muuttunut vuosien aikana, mutta se ei ole ollut esteenä bändin aktiiviselle keikkailulle. Se on todella edesauttanut suomipunkin tunnetuksi tulemisessa ja viemisessä maailmalla.

Muista kuuluisista bändeistä mainittakoon muun muassa vaihtoehtoista punkkia soittava Bob Malmström, lyhyen aikaa toiminut Michael Monroen perustama Demolition 23, kauhupunkkia soittava Flesh Roxon, perus suomipunkkia esittävä Kylähullut, naisenergiaa tarjonnut Stalingrad Cowgirls ja radioidenkin soittolistoilla paljon soinut Tehosekoitin.

Kehitysvammaisten luotsaama Pentti Kurikan Nimipäivät toi suomalaisen punk musiikin upeasti parrasvaloihin Euroviisukarsintojen myötä. Vaikka bändi ei päässytkään itse kilpailuun, oli se upea kokemus ja osoitus siitä, että punk elää edelleen vahvasti. Suomalainen punk on voimissaan ja tulee aina olemaan iso osa Suomen livekeikkoja ja underground skeneä.