Close
Jenni Vartiainen – Popstarsista listojen kärkeen

Jenni Vartiainen – Popstarsista listojen kärkeen

Vuonna 1983 Kuopiossa syntynyt Jenni Mari Vartiainen on alun perin Popstars-televisio-ohjelmasta syntyneen Gimmel-yhtyeen kautta tunnetuksi tullut suomalainen laulaja ja lauluntekijä, joka on sittemmin noussut soolourallaan yhdeksi Suomen suosituimmaksi ja menestyneimmäksi artistiksi. Vuoteen 2018 mennessä hän on saavuttanut uransa aikana yhteensä yhdeksän Emma-palkintoa ja hänen levyjensä myynti on ylittänyt 260 000 kappaletta. Vartiainen on julkaissut tänä mennessä kolme sooloalbumia, esikoisalbuminsa Ihmisten edessä vuonna 2007, toisen albuminsa Seili vuonna 2010 ja kolmannen albuminsa Terra vuonna 2013.

Vartiainen ei suunnitellut nuoruudessaan laulajan uraa, vaan harrasti sen sijaan kymmenen vuoden ajan klassisen pianon soittamista, jonka opinnot hän aloitti kuusivuotiaana. Hän harrasti lisäksi 16-vuotiaaksi asti taitoluistelua SM-tasolla, mutta joutui kuitenkin lopettamaan taitoluistelijan uransa selkävaivojen vuoksi. Hän muun muassa kilpaili samoissa kisoissa Susanna Pöykiön kanssa, joka saavutti vuonna 2009 pronssia taitoluistelun EM-kisoissa. Vartiainen soittaa myös poikkihuilua. Hän opiskeli Kuopion musiikkilukiossa ennen laulajanuraansa.

Popstars ja Gimmel

Vuonna 2002 Suomessa esitettiin ensimmäisen kerran uusiseelantilaiseen televisioformaattiin perustuvaa kykyjenetsintäohjelmaa, jossa oli tarkoituksena muodostaa yksittäisistä kilpailijoista karsintojen kautta lauluyhtye, joka saisi ohjelman jälkeen levytyssopimuksen. Popstarsin koelauluihin osallistui yhteensä 454 nuorta naista, joiden joukosta tuomariston seulan läpäisi 25 osallistujaa, joista lopullinen yhtye koottiin. Suomen ensimmäiseen Popstars-yhtyeeseen valittiin Jenni Vartiaisen lisäksi Susanna Korvala, Ushma Karnani sekä Jonna Pirinen. Pirisen lähdettyä ensimmäisten viikkojen aikana soolouralle yhtye jatkoi triona, jonka nimeksi tuli Gimmel.

Lokakuussa 2002 julkaistu Gimmelin ensimmäinen single Etsit muijaa seuraavaa myi muutamassa päivässä kultaa ja alle kahdessa viikossa platinaa. Se nousi suoraan ensimmäisellä listaviikollaan Suomen virallisen singlelistan kärkisijalle, jossa se pysyi kuukauden ajan. Myös Gimmelin marraskuussa 2002 julkaistu debyyttialbumi Lentoon nousi suoraan virallisen albumilistan kärkeen pysyen siellä kolmen viikon ajan. Levystä tuli Suomen vuoden myydyin albumi. Gimmel voitti seuraavana vuonna kolme Emma-palkintoa kategorioissa pop-rock-tulokas, vuoden esikoisalbumi ja vuoden myydyin albumi.

Gimmeliltä ilmestyi vielä kaksi albumia, vuoden 2003 loppuvuodesta julkaistu Kaksi kertaa enemmän sekä elokuussa 2004 julkaistu Pisaroita ja kyyneleitä. Kolmannen albumin julkaisun jälkeen Gimmel ilmoitti lopettavansa jäähyväiskiertueen jälkeen. Susanna Korvala keskittyi tämän perhe-elämään, Ushma Karnani (nykyisin Olava) siirtyi Teatterikorkeakouluun ja Jenni Vartiainen siirtyi menestyksekkäälle soolouralle.

Ihmisten edessä

Jenni Vartiaisen soolouran ensimmäinen single oli keväällä 2007 julkaistu Tunnoton. Syksyllä 2007 julkaistiin hänen toinen singlensä Ihmisten edessä, jonka sanoituksesta vastasivat Vartiainen ja Teemu Brunila. Kappale voitti Emma-palkinnon Vuoden biisi -kategoriassa ja se sai muun muassa Seta ry:n Asiallisen tiedon omena -palkinnon vaikean aiheensa käsittelemisestä naisparien julkisten rakkaudenosoitusten ilmaisun hankaluudesta. Singlen myynti ylitti kultalevyrajan vuonna 2008.

Ihmisten edessä -singlen julkaisun jälkeen ilmestyi muutaman viikon kuluttua myös Vartiaisen samanniminen debyyttialbumi, joka nousi korkeimmillaan sijalle kahdeksan Suomen virallisella listalla. Levyn myynti ylitti platinarajan vuoden 2008 aikana ja sittemmin sitä on myyty tuplaplatinan verran, eli yli 60 000 albumia. Albumi voitti myös Emma-palkinnon levyn nimikkosinglen tapaan.

Seili ja Terra

Vuonna 2013 julkaistua Vartiaisen toista Seili-albumia edelsi vuonna 2010 julkaistu single En haluu kuolla tänä yönä, joka nousi singlelistan kärkeen ja toi Vartiaiselle kultalevyn. Huippusuosion saavuttanut Seili nousi yhdeksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä albumeista, jota on myyty jo yli 147 000 kappaletta. Vartiainen voitti levyn julkaisun jälkeen vuoden 2011 Emma-gaalassa yhteensä seitsemän palkintoa. Myös Vartiaisen kolmas albumi Terra myi tuplaplatinaa eli 50 000 kappaletta kahden päivän aikana julkaisunsa jälkeen vuonna 2013.  Kymmenen vuoden soolouransa aikana Vartiainen on noussut yhdeksi Suomen historian kaupallisesti menestyneimmäksi artistiksi.