Close
Apulannan alku ja juuri

Apulannan alku ja juuri

Kahden kitaristin törmääminen koulun discossa vuonna 1991 oli alkuräjähdys Apulannan syntyhistoriassa. Kitaristit Toni ja Antti veivasivat alkuun rankkaa hevikamaa kahdestaan, mutta tunteella. Tähän kahden miehen settiin piti löytää täydennykseksi rumpali, joka olikin vähän haastavampi homma, kunnes mutaman kuukauden jälkeen kuvioihin ilmestyy Sipe.

Vihdoin oman treenikämpän myötä myös ensimmäinen biisi “I turned into a Martian” syntyy. Bändi kaipaa silti vielä basistia, mutta ainakin nimi löytyy Tonin meditoinnin tuloksena. Saman vuoden lopussa Apulannan ensimmäinen keikka soitetaan Lyseonmäen koululla. Hurahtaa melkein vuosi kunnes pojat tapaavat amerikkalaisen samaan tapaan punk-henkisen Mandyn, josta koulitaan bändille basisti. Bändi on vihdoin kasassa ja Heinolassa Apulanta alkaa jo takoa keikkoja mukavaan tahtiin. Apulanta valitaankin paikkakunnan parhaaksi bändiksi. Hinku Heinolasta isommille kylille on kova.Vuosi 1993 on Apulannnalle tärkeä monella tapaa. Bändi tapaa Tehosekoittimen pojat, jonka johdosta myös keikkakalenteri herää eloon uudella volyymillä ja keikkoja soitetaan vihdoin myös Heinolan ulkopuolella. Bändi äänestetään läänin taidetapahtumassa parhaaksi bändiksi. Apulannan maine alkaa levitä laajemmalle, joten hyvin menee. Apulanta valitaan Nuorison Taidetapahtuman 1000:n bändin joukosta parhaaksi bändiksi arvovaltaisen tuomariston päätöksellä. Mandyn pitää palata juurilleen ja Apulanta bongaa uudeksi basistiksi vanhan kaverinsa Tuukan. Apulannan debyytti-ep “Mikä ihmeen Apulanta” saa radiosoittoaikaa ja nousee listaykköseksi. Keikkailu sujuu hyvällä groovilla ja bändi tekee juuri sitä mitä haluaa. Apulanta ja Tehosekoitin julkaisevat kimpassa tehdyn ep:n. Median kiinnostus bändiä kohtaan orastaa jo.

Muutoksia

Apulannan levymyynti alkaa näyttää kiinnostavalta ja keikkailu maistuu, mutta muutoksia on selkeästi ilmassa. Tonin asevelvollisuus alkaa ja Antin innostus lopahtaa ja päättää lähteä. Bändi jatkaa triona, joka tuntuukin istuvan hyvin bändin luonteeseen. Samana vuonna Apulanta lämmittelee Offsringiä Tampereen Pakkahuoneella. Vuoden 1995 alussa albumi “Attack” on selkeästi yleisölle mieleen, mutta kriitikoille ei. Samana vuonna iskee kriisi. Pojilta loppuu puhti ja kiinnostus monesta eri tekijästä johtuen. Bändin luuranko meinaa lahota, joten on pakko pysähtyä analysoimaan missä mennään ja putsata ilma, sekä löytää uusi groovi bändille. Päätetään siis palata juurille ja tehdä sitä musiikkia mistä koko ajatus sai alkunsa. Samana vuonna julkaistaan bändin ensimmäinen musiikkivideo “Mitä kuuluu”, ja bändi noteerataan uudelleen tuoreena ja innovatiivisena. Apulanta esiintyy myös TV 1:n Lista-ohjelmassa, ja saa kyseenalaista huomiota kritisoimalla Radiomafiaa. Apulanta noteerataan valtakunnallisessa mediassa aivan uudella tavalla. “Mitä kuuluu”-biisistä tulee ensimmäinen iso hitti ja se soi jatkuvasti radiokanavilla ja Jyrkissä. Toinen albumi “Ehjä” myy kultaa. Apulanta vakiinnuttaa paikkansa kansan suosikkina. Vuorossa on ansaittu loma. 1990-luvun loppupuolella bändi keikkailee raivokkaasti ympäri suomea, suoltaa loistavia levyjä, suostuu tv-haastatteluihin ja tekee myyntiin tarkoitetun dokkarivideon edesottamuksistaan. Apulanta on löytänyt tiensä huipulle muutamassa vuodessa ja aikoo pysyä siellä. Bändistä julkaistaan kirja “Maalin alta” vuonna 1998. Kiertueiden ja treenien välissä otetut aikalisät tuovat bändille uutta puhtia ja ideoita bändin tuleviin projekteihin. “Piiskaa”-sinkusta tulee Suomen kaikkien aikojen myydyin, ja se ylittää triplaplatinaan oikeuttavan 30 000:n kappaleen rajan.

Pähkinänkuori-infoa

Apulanta on julkaissut 16 albumia, nelisenkymmentä singleä ja 7 live-tallennetta, pari kirjaakin bändistä on kirjoitettu. Lukuisista palkinnoista viimeisin on Apulannan voittama “Vuoden Artisti”-palkinto Eläköön Suomi Rock-gaalassa marraskuussa 2018. Alkuperäisistä jäsenistä mukana ovat Toni Virtanen ja Sipe Santapukki. Basso-osuuksista on huolehtinut 2014 lähtien Ville Mäkinen. Apulannan keikat ovat edelleen yleisömagneetteja ja loppuunmyytyjä.

Pähkinänkuori-infoa